Henna Ihalainen

Vähemmän digiä, enemmän oikeita kohtaamisia

Back to basics

Keskiviikkona 25.03.2020

Leikitäänkö Levyraatia?

Hei rakas päiväkirja,

Tämä teksti on ollut näköjään luonnoksena jo 26.2 lähtien. Hupsista. No nyt on pari muutakin ajankohtaista postausta jo luonnoksen tasolla, joten eiköhän tämä tästä edisty.

Olen valtava musadiggari. Siis sellainen musadiggari, joka kulkee kotonakin kuulokkeet päässä. Käytän kaiken mahdollisen ajan musiikin kuunteluun ja teen sen varsin antaumuksella, tanssien, laulaen mukana ja rummuttaen ilmarumpuja. Kun löydän itselleni uuden kappaleen, joka saattaa minut eargasmin partaalle, kuuntelen sitä jopa kuukausia putkeen. 

Yleensä soittolistallani pyörii noin 2 – 5 kappaletta kerrallaan, joita soitan repeatilla niin kauan, kunnes olen lopen kyllästynyt jokaiseen kappaleeseen. Sen jälkeen poistan puhkikulutetut biisit soittolistalta ja etsin uudet eargasmeja tuottavat kappaleet vanhojen tilalle. Etsintöjä suoritan Spotifyssa ja YouTubessa: Spotifyssa Daily Mixien ja Viikottaisten suositusten avulla, sekä YouTubessa automaattisen toiston avulla. Olen myös löytänyt vahingossa YouTubesta sellaisen kanavan, joka tekee aktiivisesti oikein loistavia soittolistoja ja lataa hyvälaatuisia versioita vanhoista julkaisuista.

,,, Saan siis musiikista valtavasti iloa päiviini. Tiedän, että niin saa moni muukin. Mutta kuka jakaisi kanssani tämän erinomaisen musiikin riemun?

Muistatko sellaisen ohjelman kuin Levyraati? Ohjelma tuli joskus 2000-luvun alussa, kun olin itse ala-asteella. Leikimme sitä silloin tällöin koulussa itsekin koko ala-asteluokkamme voimin, opettaja tietysti mukana. Ihan lonkalta muisteltuna, siinä jokainen sai soittaa omavalintaisen kappaleen raadille, joka äänesti sen perusteluineen hitiksi tai hudiksi.

Kuinka mahtavaa olisi, kun tänäkin päivänä joku vapaaehtoinen porukka kokoontuisi yhteen esimerkiksi kuukausittain oluen ja musiikin merkeissä! Istuttaisiin leveisiin nojatuoleihin ja otettaisiin Tanssii tähtien kanssa -tyyppiset pistelätkät käteen. Jokainen soittaa vuorollaan oman suosikkikappaleensa, siemaillaan oluita ja keskustellaan kappaleista. Jos sinäkin haluaisit harrastaa tällaista, laita minulle koodia haluamaasi kanavaa pitkin. Suosittelen tuota tämän sivun alatunnisteessa olevaa lomaketta, koska sen kautta vastaan nopeiten ja helpoiten.

Ajattelinkin nyt Levyraadin tunnelmissa lisätä tähän teidän iloksi pari kappaletta pienien kommenttien saattelemana. Kuuntele, ihmettele, arvostele ja/tai nauti!

1. Los Hacheros - Papote's Guajira

Rakastan kaikkea tässä kappaleessa. Olen jaksanut kuunnella tätä kesästä 2019 lähtien – yleensä vielä musiikkivideon kera. Tämä on yksi harvoja kappaleita, joista kuuntelen mielummin live-versioita.

Kyseinen live-veto on itseasiassa saanut minut niin onnelliseksi, että olen pakottanut kaikki lähellä olevat kuuntelemaan ja katselemaan tätä viime kesästä lähtien – kesätyöntekijäni, mieheni, kaverini, äitini ja isovanhempani. Itsenikaltaista fania ei ole vielä löytynyt, mutta kaikki on kohteliaisuuttaan kuunnellut kappaleen puoleen väliin asti. Kiitos heille siitä.

Mikä tässä kappaleessa saa kylmät väreet aikaan? No, nyt olen tullut jo niin tutuksi kappaleen kanssa, että on hieman haastavaaa enää eritellä. Olen jo siinä pisteessä, että minusta tuntuu, kuin tuntisin nämä bändin jäsenet. Osaan kappaleen kaikki sanat ulkoa, laulan sitä säännöllisesti ja huonosti itsekin autossa ja olen myös googlannut (stalkannut) heitä pitkin somekanavia ja julkisia Wikipedian biografioita.

Oma iso heikkoutenihan on puhallinsoittimet. Jos kuuntelet myös muita tämän kirjoituksen kappaleita, tulet varmasti huomaamaan tämän faktan. Kaikki biisit sisältävät enemmän tai vähemmän puhallinsoittimia.

Rytmisoittimet, laulajan ääni, kappaleen tempo, sanoitukset… Kaikki vaan natsaa. Oma suosikkini on tietysti trumpetti, joka hiipii suoraan selkäytimeeni. Mitä korkeammalta ja nopeatempoisempi, sitä parempi. Tällä kappaleella on minusta aivan liian vähän näyttökertoja, toivottavasti se saa kauttani muutaman lisää.

Annan tälle kappaleelle 10 pistettä (asteikolla 1 – 10).

Soul, jazz, blues ja puhallinsoittimet. Siinä lyhyesti kaikki syyt, miksi rakastan tätä kappaletta.

Asuin Portugalissa muutama vuosi sitten. Kotikaupungissani Portossa oli loistava jazz & blues -klubi, jonka keskiviikkoinen livemusan konsepti oli aivan nerokas. Kun menit baariin, maksoit muistaakseni 5 € sisäänpääsyn ja sait mukaasi tilauslistan. Istuit stereotypisen, hämyisen bluesklubin pöytään ja tarjoilija kävi säännöllisesti kysymässä, josko haluttaisiin jotain lisää. Tilauksen yhteydessä hän kirjasi tilauslistaamme mitä olimme ottaneet ja koko illan juomat ja naposteltavat maksettiin kerralla, narikassa takkia hakiessa.

Natalia M. King on minulle uusi tuttavuus. En ole tutustunut vielä hänen muuhun tuotantoonsa, mutta tämä on aivan mahtava. Todella kaunis ääni, aika heleä, mutta taipuu myös matalalle. Puhallinsoittimet taustalla tietysti vie minua kuin litran mittaa. Kaunista.

,,, I’m not saying that this is a one time fling
And I’m definitely not saying that this is gonna be forever thing

Annan tälle kappaleelle 10 pistettä (asteikolla 1 – 10).

3. Orchestra Eleni Karaindrou - To Vals Tou Gamou

Saisiko olla hieman valssia?

Niin, ei minullekaan ole yleensä saanut olla. Tämä kappale on tarttunut mukaan Spotifyn “Viikon suositukset” -listalta. Uskomattoman kaunis kappale! Tässä valssissa ehkä parasta on se, että siinä ei ole sanoja. 

Kuuntelen oikeastaan aika paljon myös sellaista musiikkia, jossa ei ole ollenkaan sanoja, vaan pelkkä melodia. On vaan niin kiva antaa omalle mielikuvalle valta ja kuvitella kappaleille erilaisia tilanteita, joihin ne sopisi. Tämä valssi mie minut oikeastaan enemmän Pariisiin kuin Kreikkaan. Kävin muutama vuosi sitten Pariisissa ja kuuntelin paljon tämän valssin kaltaista musiikkia. Minulla oli siellä jotenkin paljon aikaa itselleni ja itsetutkistelulle. Tämä kappale tuo mieleen ne hetket, kun mietin itseäni ja omaa elämääni pariisilaisen hostellin ranskalaisella parvekkeella.

Melodisen musiikin kuuntelu on oikeastaan aika samanlaista, kuin kirjojen lukeminen. Kirjoja lukiessa lukija joutuu itse kuvittelemaan ne tilanteet ja henkilöt, missä kirjan teksti liikkuu. Melodisessa musiikissa kuulija joutuu itse samalla tavalla kuvittelemaan tilanteet ja henkilöt, missä melodia menee. Minulla on tällekin kappaleelle mielikuvissani monta vaihtoehtoista musiikkivideota, jos sellainen haluttaisiin joskus toteuttaa.

Mitä suosikkini näistä pitää sisällään? Ei nyt mitään kummallista tarinaa, lähinnä muistoja maisemista. Olen palannut takaisin Pariisin kaduille, Seinen rannalle. Jos olet käynyt kaupungissa, tiedät, että siellä on paljon kahvila-terasseja, eikä pelkästään kuvissa. Olen palannut takaisin Pariisiin, kävelen yksin kaduilla hieman humalassa, kuuntelen vastaavanlaista musiikkia ja tapaan muutaman katutaiteilijan. Sekaan on sekoittunut muisto Kotkan Meripäiviltä 2018, jolloin tanssin brasilialaisten kanssa heidän myyntikojullaan. Olisipa hienoa tehdä joskus elokuva omista muistoista.

Annan tälle kappaleelle 10 pistettä (asteikolla 1 – 10).

Mitäs pidit näistä kappaleista? Mikä näistä oli suosikkisi?
Kommentoi, suosittele vastaavanlaisia kappaleita tai pyydä lisää levyraateja!