Henna Ihalainen

Tylsää ensimmäistä kertaa vuosiin

Sunnuntaina 11.10.2020

Minulla on ollut tänään ensimmäistä kertaa sitten moniin vuosiin tylsää. Muistan, että lapsena minulla oli useasti tylsää. Siis sellaista tylsää, minkä sälytin äidilleni: “äiti mulla on tylsää, mitä tekis?”. Samoin joskus opiskeluaikoina saattoi olla tylsää, kun olin muuttanut uuteen kaupunkiin enkä tuntenut juurikaan ketään. Ja nyt heti perään vuonna 2020 minulla oli tylsää.

Olen haaveillut tästä päivästä jo pitkään. Olen myös kadehtinut ihmisiä, joilla on joskus tylsää.  Tylsyys antaa mahdollisuuden luovuudelle – tai suorastaan pakottaa siihen. Kun paahtaa päivästä toiseen pää kolmantena jalkana eteenpäin, ei ehdi käyttämään luovuutta. Sille ei jää aikaa eikä sille ole edes tarvetta – asioita suorittaessa huomaa kohta illan tulleen ja käy nukkumaan. Sama kaahottaminen alkaa taas seuraavana aamuna.

Tänään minun ei tee mieli tehdä mitään. On vaan niin tylsää. Olen yrittänyt käydä kävelemässä, opiskellut vähän portugalia, harrastanut hetken virtuaalihevosia, tehnyt parissa pienessä pätkässä töitä, kokannut, katsonut telkkaria, sarjoja ja YouTubea, neulonut sukkaa ja vähän siivonnut. Mikään näistä tekemisistä ei ole kuitenkaan kelvannut, vaan kaikki on maistunut puulta. Olen aloittanut vähän kaikkea, mutta luovuttanut motivaation puutteen takia. Ehkä minulla ei olekkaan tylsää, vaan pelkkä motivaation puute? Tai mitä eroa itseasiassa motivaation puutteella ja tylsyydellä edes on?

Metsästän joka päivä erilaisia flow-tiloja. On lähes mahdotonta keskittyä tekemään asioita, joiden tekemiseen minulla ei ole oikeasti minkäänlaista motivaatiota. Ja sama toisinpäin – kun saan motivaation johonkin asiaan, en meinaa millään suostua lopettamaan. Kun teen jotain, teen sen mieluiten ihan täysillä.

Jos mieleni tekee olla ystävien kanssa, en haluaisi luopua heistä edes yöksi. Kun huvittaa tehdä töitä, haluaisin lukittautua yksin johonkin komeroon tai konttiin tekemään töitä ihan rauhassa. Jos siivousmotivaatio iskee, kuuraan sisäseiniä pitkin kaikki paikat. Tasapainoa on vaikea löytää.

Minulla on oikeastaan niin tylsää, ettei edes tämän blogikirjoituksen kirjoittamisesta meinaa tulla mitään. On vaan niin saakelin tylsää.

Myönnän kärsiväni myös jonkinlaisesta tunneaddiktiosta. Jos saan jostain tunteesta kiinni, pumppaan siitä kaiken potentiaalin irti. Jos joku stand-up -pätkä naurattaa, jaksan katsoa sitä monta tuntia putkeen. Jos näen surullisen videon ja tirautan kyyneleen, katson lisää surullisia videoita ja huutoitken niin pitkään, että aamulla on vaikea saada silmät auki. Jos olen ihastunut, makustelen uutta ihastustani ja luon mielikuvaa siitä, miten ihastus voisi olla vielä mahtavempi. Ja tietysti ihastun kahta kauheammin, oman mielikuvitukseni tuotteeseen. Ja nämä ihastukset vasta vaarallisia ovatkin, sillä palavan ihastumisen aikaan ei meinaa riittää keskittymiskykyä mihinkään muuhun.

Tänään ainoat tunteeni ovat olleet tylsyyden lisäksi turhautuminen, epätoivo, levottomuus ja alakuloisuus. Tylsyys on ihan pirun tylsää. Sen lisäksi, ettei mikään maistu miltään, alkaa myös ärsyttämään. Tekisi mieli heittää hanskat tiskiin aivan tyystin. Tunnen oloni mielikuvituksettomaksi, laiskaksi ja adhd-potilaaksi. Yhden päivän tylsyys sai minut makaamaan lattialle selälleen ja ruikuttamaan heittäväni koko nuoruuteni hukkaan. Jeppis jepulis.

Tästä tulee ihan hemmetin häiriintynyt postaus. Mutta olen sekavassa mielentilassa. “Tuntees näkyy, poista tää.”

Mitä opin tästä? Opin tästä sen, ettei tylsyys ole niin mukava ja tavoiteltava olotila. Se ruokkii itseään ja haluaisin oikeastaan vain käydä nukkumaan. Tylsyys buustaa helposti kaikkia niitä huonoja tunteita, joita minulla ei ole normaalissa arjessa. Se alleviivaa kaikkia niitä epäkohtia, jotka joskus piipahtaa hetkellisesti mielessäni. Tylsyys tuo ne mieleen pyörimään koko päiväksi.

Onneksi huomenna on maanantai ja minulla alkaa uusi työprojekti. Jos sinä tarvitset apua markkinointiin, ota please yhteyttä. Hukutan itseni mielummin jatkossa töihin kun kärsin enää tylsyydestä.

Sinua voisi kiinnostaa myös

Asiaa ystävyydestä

19.05.2020

Elämässäni on ollut hieman haasteita lähiaikoina. Olen purkanut pahaa mieltäni kahdelle ylimmälle ystävälleni. Kutsun heitä lempinimillä Järki ja Tunne enkä tiedä, mitä tekisin ilman heitä.

Viihdettä koronakaranteeniin

10.02.2020

Kaksi viikkoa koronakaranteenia alkaa olla nyt lusittuna. Jopa minulla alkaa loppua tekeminen kesken.  Tässä pari hyvää viihdesarjaa, jotka ovat viihdyttäneet minua koronakaranteenin aikana tai ennen sitä.