Henna Ihalainen

Vähemmän digiä, enemmän oikeita kohtaamisia

Back to basics

Keskiviikkona 25.03.2020

Uudenvuodenlupauksena vähemmän ruutuaikaa ja enemmän oikeita kohtaamisia - miten on onnistunut?

Hei rakas päiväkirja,

Siis mitä helvettiä nyt taas. Minä koitan kynsin ja hampain keksiä arkeeni ja elämääni jotain muuta sisältöä, kun kotona koneella kökkimisen. Niin eiköhän saada edes yksi pandemia aikaan. Pakkokökintää kotona seuraavat pari kuukautta. Ei jummijammi. Ehdin kuitenkin jo melkein kolme kuukautta nauttia uudesta, vähän aktiivisemmasta elämästäni.

Ei auta nyt surkuttelut, vaan on pakko ottaa projektissa vähän takapakkia. Nyt ei vaan voi nähdä ihmisiä ja käydä heidän kanssa enemmän ulkona. Ei voi lähteä viikonlopuksi kavereiden luo viettämään oikeaa laatuaikaa. En voi käydä auttamassa isovanhempiani tai iäkästä naapuriani. Videopuhelut ja muut etäyhteydet ei tällä hetkellä lohduta projektini luonteen takia.

Mikä nyt sitten avuksi? En vielä varsinaisesti tiedä. Tilanne tuli niin yllättäen, etten ollut osannut tehdä minkäänlaista B-suunnitelmaa. Vaikea varautua etukäteen joutuvansa karanteeniin tai ulkonaliikkumiskieltoon.

,,, Olen nyt toista viikkoa vapaaehtoisessa karanteenissa. Olen käynyt näiden kahden viikon aikana kaksi kertaa kaupassa. Pokemon Go:n mukaan kävelin viime viikolla yhteensä 400 metriä.

Tänä vuonna aloitin uuden harrastuksen, joka on taksilla ajaminen kahtena yönä viikossa. Se on osoittautunut oikein hyväksi tavaksi saada itseni ulos laittautuneena edes kahtena päivänä viikossa. Taksikuskina tapaan ihmisiä ihan livenä, enkä voi koko ajan istua tietokoneella. Koronan alkuajat ajoin vielä normaalisti, mutta ihmisten jäätyä kotiin päätin minäkin jättää taksihommat paussille. Minulle myös selvisi vähän myöhemmin, että olen itseasiassa koronan riskiryhmää. Rakas harrastukseni röökaaminen tekee minusta riskiryhmäläisen. Ja olen ihan iloisesti kuskannut väkeä lentokentältä koteihinsa.

Onneksi minulla ei ole mitään sellaisia sovelluksia, jotka mittaisivat ruutuaikaani. Tilanne olisi nimittäin täysin katastrofaalinen. Olen istunut tietokoneella käytännössä koko ajan. Välillä keksin jotain katsottavaa viihdettä YouTubesta tai muista suoratoistopalveluista. Pääasiassa teen töitä tai selaan muuten vain päättömästi nettiä. Kaikki väliajat pelaan tietokoneella. Aamulla ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi selaan puhelinta.

,,, Sairasta! Olen joutunut palaamaan takaisin siihen pisteeseen, minkä takia ylipäätään aloin kirjoittamaan Back to Basics -blogia. 

Mitä minulle on jäänyt jäljelle?

1. Villasukkien tekeminen. Kahdet villasukat on päättelyä vailla. Samalla katson kyllä telkkaria, mutta yleensä tämä telkkarin katsominen on lähinnä telkkarin kuuntelua – kädet tekee sukkia, katse on sukissa ja taustalla pyörii joku sellainen ohjelma tai elokuva, jonka olen jo nähnyt. Tiedän siis jo valmiiksi, mitä ruudulla näkyy, eikä minun tarvitse seurata sitä.

2. Kielten opiskeleminen. Kirjastossa en ole käynyt nyt hetkeen, mutta hyllyssäni on espanjan ja portugalin kirjoja. Aion ottaa pian tosissaan tavaksi kaivaa kirjat taas viikottain esiin. Viime vuonna luin kieliä keskimäärin kymmenen tuntia viikossa, johon tahtiin voisi olla helppoa palata näin vapaaehtoisessa karanteenissa.

3. Siivoaminen. Vitsi, että on koti mintissä. On puunattu hellan taustat, lattiakaivot, jynssätty vessat, terassit ja pinottu puut.

4. Pokemon Go:n pelaaminen. Nyt kun ilmat alkavat olla taas varsinaisen jees, jatkan Pokemon-harrastustani oikein aktiivisesti. Muistetaan vaan pitää raideilla tarpeeksi turvaväliä toisiin pelaajiin.

5. Parisuhde. Täytyy myöntää, että poikkeustilanne on ainakin näiden kahden viikon aikana vaikuttanut positiivisesti meidän parisuhteeseen. Ollaan saunottu, pelattu lautapelejä, ryypätty, leivottu ja siivottu. Seuraavaksi suunnitelmissa on lukea yhdessä ammattikoulun kemian ja fysiikan kirja ja tehdä kaikki kirjassa olevat tehtävät. Itse olin kouluaikoina lintsaava pahis, jonka kouluarvosanat on huonot. Kumppanini taas oli kiltti ja kunnollinen opiskelija, joka kirjoitti lukiosta hurjan hyvät paperit. Häviän hänelle yleissivistyksessä jo valmiiksi ihan 6-0, joten on varmasti jysäyttävää päästä näkemään, kuinka surkea sivistys minulla todella on.

6. Grillauskausi alkaa ihan just. Ei lisättävää.

Mitä jäin eniten kaipaamaan?

1. Kavereita ja perhettä. Tuleva Uudenmaan sulkeminen eristää minut nimittäin niistä molemmista. Erittäin kurja homma, etenkin vaikeavammaisen äitini puolesta, jonka omaishoitajana toimin. Veljeni saa luvan tuurata hommiani ja pitää huolta äidistä ja isovanhemmista.

2. Taksiharrastusta. Minulla on ollut siellä tosi kivaa. Odotin jo innoissani tulevaa kesää, terassiväkeä, aurinkoa ja valoisia öitä. Olisi niin mukavaa jutella taksitolpilla muiden kuljettajien kanssa, kun olisi lämmintä ja hyvä ilma.

3. Kavereiden ja perheiden tilojen tarjoamia mahdollisuuksia. Olipa hirveän kuuloinen lause. Tarkoitan tällä siis sitä, että säännöllisen epäsäännöllisesti veljelläni on jotain omakotitalon sisäremonttihommia, äidillä pihatöitä, appiukolla halkojen hakkuutta ja milloin mitäkin. Näihin ei siis pääse osallistumaan, mikäli meidät suljetaan Uudenmaan sisäpuolelle. Tai vaikka rajoitus ei olisikaan tiukka, en halua ottaa minkäänlaisia riskejä tartuttaa omia läheisiäni. Olen kerran tartuttanut puolikkaan kaveriporukan angiinaan niin, että olin itse oireeton. Siitä tulee kurja fiilis.

4. Baarit ja terasseilla käyminen. Terassikelit alkaa olemaan jo ihan kohdallaan. Viihdyn terasseilla oikein hyvin. Nyt täytyy viihtyä vain omalla terassilla, ihan yksin tai kumppanin kanssa. Vähän laimeaa, mutta kyllähän sekin on mukavaa.

Kaiken tämän kurjuuden ja epätoivon keskellä keksin sitten kuitenkin kuusi ihan positiivista asiaa ja vain neljä harmittavaa asiaa. Voin siis keittiöpsykologisoida itseni ihan ylävireiseksi tyypiksi, joka näkee valoa koronatunnelin päässä. Toivottavasti sinäkin näet. Onpahan aikaa ainakin opiskella kaikkia uusia kivoja juttuja. Sitten jonain päivänä tilanteen normalisoituessa voi esitellä uusia taitojaan muille. Jos opettelisi vaikka taikatemppuja ja jonglöörausta. Aika kiva olisi sitten esitellä niitä uusia taitoja kesäterasseilla kavereille, eikö?