Henna Ihalainen

Vähemmän digiä, enemmän oikeita kohtaamisia

Back to basics

Luku 1

Avioliitossa läppärin kanssa vuodesta 2005

Harrastin ratsastusta koko lapsuuteni. Se oli ihanaa ja tunsin olevani hyvä siinä. Vuodet vierivät ja orastava teini-ikä alkoi kolkutella olkapäälläni kuin piru konsanaan. Tallilla meni aikaa joka ikinen päivä koulun jälkeen kolmesta neljään tuntia, kun kaverit syvensivät samaan aikaan ystävyssuhteitaan. Sillä aikaa, kun minä lapioin hevonkakkaa, kavereille oli kehittynyt omia inside-juttuja, joita minä en ymmärtänyt.

Viikonloppuisin yritin kuroa tätä minun ja ystävieni välistä kuilua kiinni – tuloksetta. En päässyt samalla tavalla porukoihin kiinni. Minun oli keskityttävä vain jompaan kumpaan. Hevosharrastus oli alkanut jo maistua hieman puulta, joten valinta oli kaverit.

Olin kuitenkin löytänyt jo ratsastusaikoina vaihtoehtoisen tavan harrastaa hevosia – virtuaalihevoset. Harrastuksen tarkoituksena oli, että jokainen harrastaja koodaa käsin omalle mielikuvitustallilleen nettisivut. Sen jälkeen tallille keksittiin mielikuvitushevosia, joiden kanssa harrastettiin muiden virtuaalihevosharrastajien kanssa. Niitä hoidettiin eli kirjoitettiin virtuaalihevosten päiväkirjoihin tarinoita kuvitteellisista tapahtumista, jalostettiin eli opeteltiin hevosrotutuntemusta, kaupattiin eli harjoiteltiin markkinointia ja niillä kilpailtiin, mikä kehitti tietoteknisiä taitoja. Kyse ei ole edes mistään parin hevoshullun varhaisteinin harrastuksesta, vaan meitä oli Suomessa noin 13 000.

Siitä lähtien olen istunut tietokoneella vähintään 8 tuntia päivässä. Harrastus sisälsi kaikkea sitä, mitä tein kaiken vapaana olevan aikani. Siinä oli yhteisöllisyyttä, mielikuvituksen käyttöä, tietotekniikkaa, koodausta, kirjoittamista ja uusien kavereiden hankkimista. Sain nimittäin harrastuksen kautta ihan oikeita kavereita, joita kävin tapaamassa ihan oikeassa elämässä.

Luku 2

Miten maailmasta voisi tulla parempi paikka?

Virtuaalihevoset olivat mahtavia. Jaksoin ja halusin puuhailla niiden parissa vuosikausia kaiken vapaa-aikani. Monet kaverini harrastivat jotain urheilua tai soittimien soittamista, minä harrastin tietokoneella näpertelyä. Kuka tykkää mistäkin.

Opiskelin peruskoulun ja ammattikoulun jälkeen liiketaloutta. Varsinkin digitaalinen markkinointi oli omaan mieleeni – sehän oli periaatteessa ihan samanlaista, kuin virtuaalihevosharrastukseni. Siinä oli samalla tavalla jokin olemassa oleva tuote (mielikuvitustalli vs. yritys), jolle piti saada nettisivut, tehdä sinne sisältöä, kommunikoida asiakkaiden kanssa ja promota omaa asiaansa saadakseen lisää kävijöitä. Tismalleen samaa tehtiin myös virtuaalitalleille. Virtuaalitallien menestystä mitattiin muiden harrastajien antamien tykkäyksien perusteella, kun taas yritysmaailmana mittari on liikevaihto.

Valmistuin tradenomiksi vuonna 2017 ja koin, että minusta on koulutettu start-up -yrittäjä. Perustin heti valmistumisen jälkeen oman mainostoimiston ja aloin tekemään pienille yrityksille markkinointia kotoa käsin. 

Harrastuksen ja työn välissä oli kuitenkin pieni twisti – en ole lainkaan varma, olenko tarpeeksi sitoutunut ja innoissani markkinoitavista tuotteista ollakseni tarpeeksi hyvä työssäni. Voinko markkinoida tuotteita uskottavasti, jos en itsekään ostaisi niitä? Voinko markkinoida palveluja, jos en ole varma siitä, tekeekö niiden olemassaolo maailmasta paremman paikan? Voisiko joku muu markkinoida näitä asioita minua paremmin, joku, joka voi seisoa selkä suorassa markkinoimiensa asioiden takana?

Näitä vaikeita kysymyksiä en joutunut pohtimaan virtuaalihevosten parissa. Voisin tietysti myös pitää työn keinona hankkia elanto ja harrastukset ja mielipiteet omana vapaa-ajan juttuna, mutta tekisikö se maailmasta paremman paikan? Voin itse vastata tähän omaan kysymykseeni: Jos minulla on kerran vahva näkemys hyvästä ja pahasta, miksen käyttäytyisi niiden mukaan niin työssä kuin vapaalla? Eikö maailmassa ole jo tarpeeksi ihmisiä, jotka tekevät työtä vain rahasta, viis veisaten siitä, mitä heidän työ tekee maailmalle?

Luku 3

Suunnitelmani nyhjäistä tyhjästä oikea elämä

Sillä aikaa kun pohdin vastauksia edellisen luvun vaikeisiin kysymyksiin, aion tehdä jotain aivan muuta, kuin istua toiset 15 vuotta tietokoneella. Aion keskittyä tosielämän kohtaamisiin, ihmissuhteisiin ja syrjäytymisen ehkäisemiseen. Sen sijaan, että pohtisin kotonani (vielä toisen vuoden), millaisin digitaalisin keinoin ja sovelluksin voisin parantaa mieltäni painavia epäkohtia, lähden etsimään niitä ihan itse ja korjaamaan yksi kerrallaan.

Vuonna 2020 otan pientä aikalisää markkinointitöihini ja keskityn niissä vain olennaisiin sekä niihin, missä olen hyvä ja haluan kehittyä entisestään. Haluan markkinoida vain tuotteita ja palveluja, joiden avulla maailmasta tulee mielestäni parempi paikka. Mitä sellaiset tuotteet ja palvelut mielestäni on? Sellaisia, joita oikeasti ja rehellisesti tarvitaan. Jokainen tarvitsee vettä, ruokaa, lämpöä, turvaa ja laumaeläimenä, myös jonkinlaista sosiaalisuutta. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Kukaan ei puolestaan tarvitse uusinta iPhonea, paitsi itse itselleen kehittämissään tarvemäärittelyissä. Minä aion keskittyä noihin perusasioihin ja niiden riittävään saatavuuteen.

Sen lisäksi aion lisätä elämääni ihmisläheisempiää työtä ja poistua kotoa useammin. Olen etenkin edelliset kaksi vuotta istunut tiukasti kotona koneen ääressä, kehittelemässä milloin mitäkin uutta digitaalista joko itselle tai asiakkaille. Seuraavan kahden vuoden päästä aion kirjoittaa, miten olen saanut auttaa satoja ihmisiä heidän pienissä arkipäivän murheissaan. 

Ensimmäisenä aion aloittaa taksikuskin työt, jossa pääsen tapaamaan paljon erilaisia ihmisiä. Taksikuskin työ on yksi parhaista hommista, mitä keksin omaan ongelmaani – kuinka päästä eroon jatkuvasta tietokoneen tuijottamisesta ja sen sijaan tavata enemmän ihmisiä? Tätä ei varmasti tarvitse selittää enää enempää. Sen lisäksi aion tehdä vähemmän asioita kiireessä, jolloin ehdin tarkkailla ympäristöäni paremmin. Mitä naapurilleni kuuluu? Milloin olen viimeksi soittanut isoäidilleni? Tarvitseekohan tuo kadulla kulkeva vanhus apua tai seuraa?

Tervetuloa siis seuraamaan päiväkirjaani aiheesta. Aion raportoida silloin tällöin, kuinka projekti oikein etenee. Tälle projektille ei ole asetettu minkäänlaista tarkempaa tavoiteaikataulua, mittareita tai valvontaa. Vaan asiat etenevät ihan oman painon mukaan, niin kuin elämässä asioiden pitäisikin mennä. Ilman jatkuvaa kaiken mahdollisen peruselämän optimointia, mittarointia, valvontaa.