08.04.2021
Neulon paljon sukkia katson samalla sarjoja. Olenkin melkoinen videoformaattien suurkuluttaja – YouTube, Netflix, Yle Areena, Ruutu ja ajoittain myös muut suoratoistopalvelut ovat kovassa käytössä. Tässä muutama ohjelmavinkki Netflixin valikoimasta 2021.
11.10.2020
Minulla on ollut tänään ensimmäistä kertaa sitten moniin vuosiin tylsää. Muistan, että lapsena minulla oli useasti tylsää. Samoin joskus opiskeluaikoina saattoi olla tylsää, kun olin muuttanut uuteen kaupunkiin enkä tuntenut juurikaan ketään. Ja nyt heti perään vuonna 2020 minulla oli tylsää.
15.06.2020
Olen viime vuosina pyöritellyt silmiäni kiihtyvällä tahdilla tuttujeni huonolle medialukutaidolle. Kuulen jatkuvasti kommentteja, kuten ”miksi tuonkin pitää tunkea koko ajan itseään julkisuuteen”. En voi ymmärtää ilmiötä.
19.05.2020
Elämässäni on ollut hieman haasteita lähiaikoina. Olen purkanut pahaa mieltäni kahdelle ylimmälle ystävälleni. Kutsun heitä lempinimillä Järki ja Tunne enkä tiedä, mitä tekisin ilman heitä.
10.05.2020
Opettelin toissatalvena uudelleen taidon, jonka olen vuosien varrella unohtanut – villasukkien neulomisen. Lukuisia erilaisia lankoja testanneena, ainakin omaan käsialaani sopii parhaiten kaupan edullisin lanka.
29.03.2020
Kaksi viikkoa koronakaranteenia alkaa olla nyt lusittuna. Jopa minulla alkaa loppua tekeminen kesken. Tässä pari hyvää viihdesarjaa, jotka ovat viihdyttäneet minua koronakaranteenin aikana tai ennen sitä.
25.03.2020
Olen valtava musadiggari. Siis sellainen musadiggari, joka kulkee kotonakin kuulokkeet päässä. Kun löydän itselleni uuden kappaleen, joka saattaa minut eargasmin partaalle, kuuntelen sitä jopa kuukausia putkeen.
10.02.2020
Mielenkiintoni on herättänyt lähiaikoina Elisan / Enian tapaus, jossa puhelinmyyjät ovat käyttäneet kyseenalaisia keinoja kalliimpien liittymäpakettien myynnissä. Tämä on itselleni rakas aihe, sillä en usko ollenkaan provikkapohjaiseen työntekoon.
04.02.2020
Toisinaan leikittelen ajatuksella, että minusta voisi tulla joskus yksityisen palvelutalon omistaja. Ajatuksena olisi, että rakentaisin mahdollisesti tontilleni kaksi erillistä rakennusta; toisen omaksi kodikseni ja toisen muutaman hengen palvelutaloksi.
12.01.2020
Olen huolissani etenkin maakuntien nuorten miesten yksinäisyydestä. Naiset ovat muuttaneet pois ja miesten itsetunto on retuperällä. Miten voin auttaa heitä?
30.10.2019
En juurikaan juhli juhlapyhiä, ellei luvassa ole jotain hulvattoman hauskaa toimintaa. Tilanteen tullen Halloween kuuluu kuitenkin juhlalistoilleni. Minimalistina en kuitenkaan osta Halloween-asuja, vaan etsin tarvikkeet omista kaapeitani. Tässä pari viime vuoden teosta esiteltynä!
16.10.2019
06.09.2019
On vuosi 2019 ja pihallani on yhä postilaatikko. Käyn siellä kerran kuukaudessa, joka toinen kuukausi löydän sieltä itselleni tullutta postia. Vielä pahempi syöpä on kerrostalojen postiluukku. Terveisiä paloturvallisuudelle ja tsemppiä hissittömien talojen postinkantajille.