Kommuuniasuminen
2013 – 2014, Lahti
Rahat oli loppu ja olin bunkannut koko kesän äitini sohvalla. Halusin muuttaa takaisin Lahteen, missä olin juuri käynyt ammattikoulututkintoni, valmistunut keväällä ja muuttanut kesätöiden takia takaisin synnyinkaupunkiini. Päädyin asuntopulan takia muuttamaan yhteen hyvän ystäväni kanssa. Kun puheet hyvästä meiningistä leviää, alkaa muutkin hakeutua hyvään porukkaan. Ennen kuin huomasimmekaan, asunnossamme asui viisi aikuista.
Kesätyö synnyinkaupungissani loppui ja olin valmis lähtemään kohti seuraavaa elämänmuutosta. En vielä tiennyt, mikä se tulee olemaan, mutta sitä täytyi lähteä etsimään.
Lahdessa yksiöt tuntuivat olevan kiven alla tai niiden vuokra oli selvästi enemmän, kuin oma maksuhalukkuuteni. Myös moni ystäväni etsi tuohon aikaan edullisia yksiöitä – niin kuin varmaan lukemattoman moni muukin. Oli syksy ja monet aloitti opintojaan ja tarvitsi opiskelukaupungistaan paikan missä asua. Meille kaikille ei riittäisi tai olisi olemassakaan tarpeeksi edullisia yksiöitä.
Mietimme kaverini kanssa kohtaloamme ja vaihdoimme kokemuksia vuokrayksiön metsästyksestä. Sillä edullisen hintaisia kaksioita ja kolmioita oli markkinoilla, päätimme lyödä hynttyyt yhteen. Tuleva kämppikseni oli yksi parhaimpia ystäviäni Lahdessa. Päätimme alkaa etsimään asuntoa yhdessä, edullinen hinta muiden laatukriteerien edellä.
Kun asunto oli löytynyt ja nimet oli papereissa, alkoi ihana yhteiselämämme. Asunto oli kaiken lisäksi hyvinkin alkuperäiskunnossa ja saimme vuokranantajan luvalla ja avulla alkaa tekemään asunnossa pientä pintaremonttia. Muutaman viikon revimme tapetteja ja lääpimme tönikkätolkulla maalia seinille. Myös keittiö sai pieniä uudistuksia, kun vanhat ja surkeat kalusteet saivat lähteä.
Asuntomme oli melko hyvällä paikalla, jonka lisäksi vietimme paljon aikaa vanhojen yhteisten tuttujen sekä uusien tuttavuuksien kanssa – usein meillä. Kuten nuorilla yleensäkin, elämäntilanteet vaihtuvat vähän väliä.
Tuoreella kämppikselläni oli myös vähän aikaa kestänyt parisuhde ja hän vietti paljon aikaa kumppaninsa luona. Suuremman osan ajasta minulla oli siis melkein 80 neliöinen kolmio omassa käytössä. Itse tarvitsen tilaa yhden parisängyn, vessan ja keittiön verran. Ylimääräistä tilaa oli siis tarjolla ja äkkiäkös me löydettiin tilalle täytettä.
Kommuuni kasvaa
Melkein heti muuttomme jälkeen oli yhteisen ystäväpiirimme toinen kimppakämppäratkaisu menossa jakoon. Toinen kimppakämppäratkaisun jäsenistä oli muuttamassa hetkeksi vanhemmilleen keräämään rahaa ja toinen jäi yksin liian kalliiseen asuntoon.
Sillä meillä oli tilaa, ehdotimme, jos hän haluaisi muuttaa tämän kämppikseni huoneeseen, sillä hän ei paljon kotona ole. Sovimme tekevämme sillä hetkellä parhaalta tuntuvia järjestelyjä myöhemmin, jos kämppikseni joskus haluaisi viettää enemmän aikaa kotona. Sana hauskasta yhteisasumisesta levisi ja ennen kuin huomasinkaan, meillä majaili pari muutakin.
Pari uutta majailijaa eivät asuneet meillä virallisesti, mutta asunnon ollessa hyvällä sijainnilla (ja sisältäen hyvää porukkaa), asuivat he noin kuusi seitsemästä päivästä viikossa meillä. Teimme paljon asioita yhdessä, joka oli ihan luonnollistakin, kun yksityisyyttä ei ollut kotona tarjolla. Eikä sitä oikeastaan kaivannutkaan, kun porukassakin oli mukavaa. Jos joku keskittyi hetkeksi omiin juttuihinsa, saatettiin parin tunnin päästä ottaa yhteinen vessakokous, minne koko porukka tuli hoitamaan omia asioita ja viettämään aikaa samalla yhdessä.
Olin ainoa meidän kommuunissa, joka ei sillä hetkellä ollut työelämässä. Muut kävivät pääosin vuorotöissä, joista ensimmäinen lähti aamuseitsemäksi ja viimeinen oli baarissa töissä aamuviiteen asti.
Yhdellä meidän kommuunilaisista oli auto, jota pidettiin käytännössä meidän kaikkien autona. Kaiken lisäksi kyseinen auto ei ollut mikään ihan normaali auto, vaan museorekisteriin kelpaava auto 70-luvulta. Autossa oli hieman omia virityksiä rikkinäisten osien tilalla ja autoa pystyi käyttämään kuka tahansa, joka tiesi sen toimintamallit. Tämä mahdollisti sen, että jos joku kommuunilaisistamme sattui näkemään automme jossain, laittoi vain viestiä muille, että ottaa auton käyttöönsä. Auton avaimista ei tullut taistelua, sillä niitä ei tarvittu.
Oma roolini oli toimia arkena koko päivän kuskina, sillä meillä oli vain yksi auto. Aamulla heräsin aikaisin viemään ensimmäisen aamuseitsemäksi töihin. Sen jälkeen vein päivävuoroon menevät ja iltapäivällä hain sykleittäin pois. Olin ikään kuin töissä itsekin, vaikka palkkaa en siitä saanut.
Ennen kommuuniasumista olin ehtinyt asua jo monta vuotta yksin ja olin täysin tottunut siihen. Silti ei mennyt aikaakaan, kun tottui ihmispaljouteen kotonaan. Meillä oli tapana huutaa ulko-ovella aina ”moi!”. Jos tulin itse kotiin, huusin moikat, eikä kukaan vastannut, menin suorastaan paniikkiin. Koti tuntui niin tyhjältä, kun oli tottunut siihen, että joku on yleensä aina kotona. Kiintymys oli todella vahva ja yksin oleminen tuntui lähinnä eksyksissä olemiselta.
Ehdimme asua yhdessä isolla porukalla noin puoli vuotta. Hajoaminen tapahtui luonnollisista syistä ja väistämättä – minä sain opiskelupaikan yli 100 kilometrin päästä ja yksi kommuunilaisista tuli raskaaksi. Yksi vietti yhä paljon aikaa poikaystävänsä luona. Kun kaksi lähti, ei muutkaan kokenut enää mielekkääksi pitää kommuuniasuntoa.
Kommuuniasuminen ja parisuhde
Meitä asui käytännössä viisi aikuista kolmiossa. Kaikilla meillä oli toistemme kanssa vain kaverillinen suhde – jonka lisäksi osalla meistä oli myös parisuhteita.
Kommuuniasuminen tuo väistämättä haasteita, jos on olemassa parisuhde, mutta jakaa kotonaan oman sänkynsä toisen kanssa. Itse parisuhteessa olevana heteronaisena jaoin makuuhuoneeni kaverini kanssa, joka on mies. Nukuimme joka yö yhteisessä parisängyssä. Siinä kyllä kysytään luottamusta, samanhenkisyyttä ja ymmärrystä muutaman kilometrin päässä asuvalta poikaystävältä.
Jotkut parisuhteet kestävät hyvin kommuuniasumisen. Se kuitenkin vaatii molemmilta parisuhteen puoliskoilta samanlaista asennoitumista kommuunielämiseen. Ja valtavaa luottoa siitä, että kyseessä on vain asumisratkaisut. Meidän kommuunissa nähtiin molemmat vaihtoehdot. Pariskunta, joille ratkaisu oli ok, sekä pariskunta, joiden suhdetta ratkaisu rasitti.
Siisteyspuolessakin päästiin lähes itsestään tasajakoon. Jokaisella oli oikeastaan oma tontti, mitä hoidettiin. Yksi hoiti meidän kaikkien pyykit, yksi tiskit ja yksi imuroi. Satunnaisesti tietysti tuli selkkausta esimerkiksi melkein viikon nurkassa lojuneista pizzalaatikoista, mutta pienet selkkaukset kuuluvat asiaan.
Näihinkin asioihin auttaa oma asenne ja suhtautuminen. Vaikka oma siisteystaso olisi vähän enemmän tai vähemmän kuin kommuunin keskiverto, täytyy omista standardeista joustaa. Jos enemmistö haluaa asua omaa siisteystasoaan siistimmässä asunnossa, pitää tsempata. Jos enemmistöä ei kamalasti siisteystaso kiinnosta, pitää itsenkin olla välittämättä.
Kahdella kommuunin asukkaalla oli viikonloppulapsia, yksi kummallakin. Lapset viettivät toisinaan aikaa meillä, vaikka pääosin olivatkin toisella vanhemmistaan. Lapset eivät meillä koskaan yöpyneet, mutta päivisin he viihtyivät hyvin! Tai siis mikseivät viihtyisi, jos koko ajan on saatavilla seuraa, välipalantekijöitä, kommelluksia, leikkitätejä ja -setiä?
Kommuuniasuminen oli oikein hyvä kokemus kaikenkaikkiaan. Vuokra-asumisessahan on se hyvä puoli, ettei se ole sitovaa. Jos keskinäiset suhteet kommuunilaisten kanssa alkaa rakoilemaan, voi lähteä pois. Asunnosta on helppo päästä eroon yhdellä ilmoituksella ja jokainen voi jatkaa omaan suuntaansa.
Sitoutuminen, erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen ja joustaminen on kaikki tärkeitä taitoja, mitä kysytään koko elämän ajan. Koen, että kommuuniasuminen on antanut paljon eväitä selvitä erilaisista tilanteista.
Valitettavasti kommuunielämästä on aika vähän kuvia. Kukaan meistä ei ollut kovinkaan innostunut valokuvaaja. Sen sijaan yksi hauska kuva muistoista löytyi – jos asunnossa elää useita ihmisiä ja haluat tuoda kukkia postiluukkuun jollekin tietylle asukkaalle: jätä nimilappu kimppuun.
Muuta hyvää luettavaa ja kokemuksia kommuuniasumisesta? Tässä on ainakin yksi artikkeli lapsiperheiden kommuuniasumisesta. Ei pöllömmältä kuulosta tämäkään!
Sinua voisi kiinnostaa myös
Näin lopetin nalkuttamisen
27.10.2018
Oletko sinäkin nalkuttaja? Inhottaako sinuakin oma nalkuttamisesi, mutta et osaa lopettaakaan? Minä onnistuin lopettamaan, kiitos tilanteen, kun oli pakko. Kerran lopetettua ei tullut enää mieleenkään aloittaa taas!
Laskuvarjohyppy keskellä Viroa
27.09.2018
Vähän perinteisempi elämystarina – laskuvarjohyppy nyt on elämys kaikille, paitsi ehkä lajin harrastajille. Mutta mikä on fiilis lentokoneessa, jos en elämystä ole edes itse tilannut? Miltä tuntuu, kun joku muu on lahjan muodossa päättänyt puolestani, että hyppään lentokoneesta?