Medialukutaito ja julkkiksen määritelmä
Maanantaina 15.06.2020
Olen viime vuosina pyöritellyt silmiäni kiihtyvällä tahdilla tuttujeni huonolle medialukutaidolle. Kuulen jatkuvasti kommentteja, kuten ”miksi tuonkin pitää tunkea koko ajan itseään julkisuuteen” tai ”kyllä tollakin on pää pilvissä”. Kun kysyn asiasta lisätietoja tai käyn katsomassa alkuperäisen, somesta tai iltapäivälehdestä löytyvän jutun, tuttujeni kärkkäillä kommenteilla ei ole minkäänlaista totuuspohjaa.
Tutustuin tapaukseen ja huomasin, että tuttuni parjaama ”tyrkky” ei ollut todellisuudessa kertonut juttujaan millekään lehdelle. Toimittaja oli päättänyt tehdä asiasta lehtijutun ihan itse, kyseisen henkilön somepäivityksen perusteella. ”Tyrkky” ei ole siis antanut haastattelua lehdelle, eikä ollut tiennyt päätyvänsä lehteen. Hän ei ole tarkoituksella koittanut kertoa asiaansa mahdollisimman suurelle yleisölle eikä täten tyrkyttänyt itseään mihinkään.
Hän vain sattuu olemaan sen verran ”julkkis” tai muuten vaan kiinnostava henkilö, että toimittaja on kokenut sen päivityksen uutiskynnyksen ylittäväksi. Periaatteessa aina nettiin kirjoittaessa on mahdollista, että näin käy.
Mitä julkisuus edes on tänä päivänä? Kuka lasketaan julkkikseksi? Jos sinulla on 2 000 Facebook-kaveria, oletko automaattisesti julkkis? Jos kirjoitat jutun blogiin, jonka käy lukemassa vuoden aikana 20 ihmistä, oletko julkkis? Jos kommentoit LinkedInissä jonkun toisen kirjoittamaa päivitystä omalla nimelläsi ja naamallasi ja päivityksen näkee 120 000 ihmistä, oletko julkkis?
Wikipedian mukaan ”julkisuuden henkilö on mediassa esillä oleva henkilö.”
Entä mikä sitten lasketaan mediaksi? Wikipedian mukaan ”media tarkoittaa viestintäkanavia tai viestin välittäjiä. Sanaa käytetään toisinaan synonyyminä massamedialle, mutta media on käsitteenä laajempi, sisältäen myös niin sanotun sosiaalisen median.
Okei, eli nyt on purettu massamediat (lehdet, televisio) ja sosiaalinen media (Facebook, Twitter) jne. Entä jos otan kuvan itsestäni syömässä jäätelöä, kuvankäsittelen kuvaan puhekuplan, kirjoitan siihen ”onpa hyvää” ja ostan kuvalle mainospaikan kuukaudeksi pääkaupunkiseudun kaikilta bussipysäkeiltä. Olenko sen jälkeen julkkis? Olenko sen jälkeen julkkis kasvoiltani, mutta kukaan ei tiedä nimeäni? Vaikeaa on!
Julkkiksien huono puoli on vielä se, että minulle julkkis ei välttämättä ole sinulle julkkis. En seuraa ollenkaan urheilua, joten en tiedä myöskään urheilijoita. Joku jääkiekkofani voisi pöyristyä, etten tiedä ketään muita urheiluselostajia kuin Antero Mertarannan. Mielestäni hän on julkkis. Kukaan muu urheiluselostaja taas ei ole mielestäni julkkiksia.
Sama toisinpäin. Minusta on aivan päivänselvää, että Alika on upea laulaja ja kiinnostava julkkis. Tai joku markkinointialan ihannoimani henkilö. Naapurin Pena ei varmasti tietäisi, vaikka kuinka luettelisin Jukka Kurttilan tai Jani Halmeen nimiä.
Minusta olisi aivan pöyristyttävää, että nämä nimet eivät sanoisi hänelle mitään. Hehän ovat tuttuja nimiä julkisuudesta ja medioista, antanut lukuisia haastatteluja lehdille, televisioon, ollut mukana radioissa ja kirjoittaneet lukuisia juttuja. Täyttävät siis täysin julkkiksen määritelmät.
Raamatun 11. käsky:
Älä herätä huomiota äläkä varsinkaan kaipaa sitä.
Usein nämä ”tuokin on sellainen tyrkky” -sanonnat tulevat hieman itseäni vanhempien ihmisten suista. Olenkin ymmärtänyt, että etenkin aikaisemmin Suomessa on vallinnut sellainen ”älä vain herätä kenenkään huomiota” -ilmapiiri. Ja jos joku herätti, se oli tyrkky ja julkisuudenhakuinen. Ja tyrkkyys ja julkisuudenhakuisuus ovat tietenkin huonoja ominaisuuksia.
Sitä en ole vielä ymmärtänyt, miksi nämä olisivat huonoja ominaisuuksia. Minusta ne on ihan tavallisia luonteenpiirteitä tai mielenkiinnon kohteita. Ei minusta yhtään sen huonompia kuin kasvihuoneen hoitaminen tai purjehtiminen. Toiset tykkää purjehtia, toiset tykkää esiintyä. Miksi esiintyminen on huonompi mielenkiinnon kohde, ammatti tai harrastus kuin purjehtiminen?
Ehkä eniten minua ihmetyttää se, miksi nämä paasaajat seuraavat julkkismedioita ollenkaan? Miksi he lukevat niitä juttuja, jos ei voisi vähempää kiinnostaa tai tulee itse jopa vihaiseksi? Netissä on niin paljon sisältötarjontaa, että mielenkiintoista sisältöä on varmasti tarjolla ihan jokaiselle. Tai jos menee totaalisesti hermot, kannattaa varmaan laittaa vain netti kiinni ja lähteä vaikka purjehtimaan.
Jokainen keltaisen median seuraaja joka käy shitpostaamassa ”miksi tästäkin tyrkystä taas jauhetaan” -kommenttinsa kommenttikenttään sietää saada ainakin kolme uutta ”turha julkkis” -uutista nenänsä eteen. Hän ihan itse menee omaehtoisesti klikkaamaan, lukemaan ja kommentoimaan niitä juttuja eli edes auttaa niiden lisääntymistä.
Homma toimii näin:
- Toimittaja kirjoittaa esimerkiksi kahdeksan erilaista lehtijuttua digilehteen ja julkaisee ne.
- Viikon päästä hän käy katsomassa, mitä näistä jutuista klikattiin auki eniten, mitä juttua luettiin pisimpään, mitä juttua kommentoitiin eniten ja mitä juttua jaettiin eniten.
- Seuraavalla viikolla hän tekee kolme uutta postausta parhaiten kohdassa 2 menestyneistä aiheista. Jos parhaiten menestynyt aihe oli Sara Siepin Instagram-postaukset niin niitä tulee kohta lisää.
Käy siis lukemassa vain ne jutut, jotka sinua kiinnostaa. Jätä sinua ärsyttävät jutut heille, joita oikeasti kiinnostaa sinua ärsyttävät jutut. Ei se ole vaikeaa.
Vielä löytyy yksi minua rassaava asia medialukutaitoon liittyen. Kirjoitan työkseni enemmän tai vähemmän kaupallisia kirjoituksia. Minusta on harmillista huomata, miten vaikeaa monille on ymmärtää kirjoituksien perimmäisiä tarkoituksia.
Kaiken tekemisimme tarkoituksena on vaikuttaa johonkin. Ihan meidän kaikkien jokapäiväisen kanssakäymisen.
Kun suosittelen kaverilleni hyvää kirjaa, haluan hänenkin löytävän elämäänsä sitä samaa iloa, mitä minä sain kirjasta. Periaatteessa kuitenkin taustalla oleva syy on se, että jos kaverini tykkää kirjasta yhtä paljon kuin minä, hän pitää minua hauskana ja älykkäänä ihmisenä. Kun autan huonokuntoista naapuriani leikkaamalla myös hänen nurmikkonsa, saan itselleni hyvän mielen omalla auttavaisuudellani.
Kaikessa periaatteessa itse jää aina saamapuolelle. Ja täysin sama liittyy mediaan.
Kun toimittaja kirjoittaa jutun monia ihan hemmetisti ärsyttävästä, turhasta pikkuasiasta, hän saa valtavasti klikkauksia ja negatiivisen palautteen ryöpyn. Ärsyttävä juttu tuo siis lehdelle ihan valtavasti lukijoita, jolloin lehti voi pyytää mainostajilta enemmän mainosrahaa mainoksien näyttämisestä. Kun toimittajan työpaikka pärjää paremmin, toimittaja voi saada esimerkiksi palkankorotuksen tai pomon kiitoksen. Hän saa siitä joka tapauksessa jotain hyvää.
Tiesitkö, että maailman paras leipä on Pakkalan rieska?
Jos olet Haminasta, saatoit tietää. Jos et ole Haminasta, tuskin tiesit. Jos et tiedä Pakkalan rieskan olemassaolosta tai mistä sitä saa, et voi ostaa sitä. Sinun pitäisi tietää siitä ensin.
Vielä kun otetaan tilanteeseen joku huonoa luottamusta nauttiva ala, kuten vaihtoautokaupat, tarvitaan kahta kauheammin näkyvyyttä. Haluat ostaa käytetyn auton, keneltä ostat sen mieluiten? Tyypiltä, jonka tiedät ja johon voit luottaa. Eli ensin vaihtoautokauppiaan on tehtävä itsensä tunnetuksi ja sen jälkeen vielä tunnetuksi sympaattisena ja luotettavana tyyppinä.
Miten voisit saada mahdollisimman monen tietämään maailman parhaasta rieskastasi tai luotettavasta vaihtoautokaupastasi? Median ja julkisuuden avulla.
Onko se väärin, jos joku myös tekee niin? Miksi se on väärin?
Miksi jonkun toisen saama huomio ja julkisuus on niin kamalaa ja sinulta pois?
Sinua voisi kiinnostaa myös
Viihdettä koronakaranteeniin
29.03.2020
Kaksi viikkoa koronakaranteenia alkaa olla nyt lusittuna. Jopa minulla alkaa loppua tekeminen kesken. Tässä pari hyvää viihdesarjaa, jotka ovat viihdyttäneet minua koronakaranteenin aikana tai ennen sitä.
Provikkapalkkaus on haasteellinen palkkaustapa
10.02.2020
Mielenkiintoni on herättänyt lähiaikoina Elisan / Enian tapaus, jossa puhelinmyyjät ovat käyttäneet kyseenalaisia keinoja kalliimpien liittymäpakettien myynnissä. Tämä on itselleni rakas aihe, sillä en usko ollenkaan provikkapohjaiseen työntekoon.