Tulisiko minusta joskus yksityisen palvelutalon omistaja?
Tiistaina 04.02.2020
Toisinaan leikittelen ajatuksella, että minusta voisi tulla joskus yksityisen palvelutalon omistaja. Ajatuksena olisi, että rakentaisin mahdollisesti tontilleni kaksi erillistä rakennusta; toisen omaksi kodikseni ja toisen muutaman hengen palvelutaloksi. Työllistäisin itseni ja pari muuta sitten palvelutalossa asiakkaiden eli asukkaiden hoitajina.
Taustatietoina kerrottakoon siis se, että toimin jo tällä hetkellä äitini omaishoitajana. Hän on sairastunut jo nuorena, minun ollessa 5-vuotias, sairauteen joka on vienyt häneltä toimintakyvyn lähes kokonaan. Viimeiset 10 vuotta hän on liikkunut pyörätuolilla ja tarvitsee apua peseytymisestä ja pukeutumisesta lähtien kaikissa arjen askareissa. Näissä toimissa häntä auttaa pääasiassa hänen oma henkilökohtainen avustajansa, mutta minulla on myös oma luonnollinen roolini avustamistyössä. Ja tuuraan varsinaisen avustajan lomat, jolloin pysyn itsekin paremmin kartalla äitini toimintakyvystä ja arjesta.
Jossain vaiheessa alle 60-vuotias äitini kuitenkin tulee tarvitsemaan jatkuvampaa apua arkeensa, jos ei ihan kellon ympäri, niin kuitenkin yli tämänhetkisten avustajatuntien (17,5 tuntia viikossa). Ottaisin jo tällä hetkellä mielelläni enemmän vastuuta äitini hoidosta, jos vain lompakkoni antaisi periksi. Sillä äitini ehti pyörätuolivaiheeseen minun ollessa vasta rippikouluikäinen, on tietysti mahdotonta, että olisin ehtinyt jo luomaan uraa ja hankkimaan taloudellista pohjakassaa. Nyt minun täytyy siis soveltaa ja mennä tilanteen vaatimalla tavalla.
Kuinka voisin työllistää itseni niin, että voisin samalla hankkia itselleni riittävän elannon, mutta olisin silti jatkuvasti läsnä äitini apuna?
Jos ihan rehelliseksi ruvetaan, minusta tuli mainostoimistoyrittäjä juurikin siksi, että voisin säännellä omat työaikani ja -tuloni. Kun tilanne niin vaatii, pystyn olemaan läsnä äidilleni. Kaikki on minusta itsestäni kiinni – voin selvittää tilanteet itse asiakkaitteni kanssa, enkä aiheuta muille ylimääräisiä tilanteita tai stressiä, kuten työkavereilleni (ei ole) tai työnantajalleni (ei ole).
Viime kesänä tein yhtäaikaa mainostoimistotöitä ja olin kuukauden hoitamassa äitiäni, kun hänen henkilökohtainen avustajansa oli lomalla. Otin mainostoimistoon nuoren kesätyöläisen ja kesä meni oikein mukavissa merkeissä – kaikki tarvittavat työt saatiin tehtyä, äidilläni oli seuraa, minulla oli seuraa ja kesätyöntekijä sai ensimmäisen kesätyökokemuksensa. Pyysin häneltä vielä työn lopuksi lyhyen arvion onnistumisestani esimiehenä ja onnistuin arvion mukaan oikein erinomaisesti!
Tänä vuonna meillä on suunnitelmissa toteuttaa jotain hyvin samankaltaista. Ehkä kysyn kesätyöntekijöitä välittävältä yritykseltä, jos heillä on tiedossa joku sellainen nuori, joka tarvitsisi vähän lisää uskoa itseensä. Joku, joka on ehkä saanut vähän vajavaiset eväät tähän yhteiskuntaan ja elämään. Tai joku, joka on syrjäytymisriskin alla: ei ole välttämättä pahemmin kavereita, itsetunto on nollissa, ei koe osaavansa mitään, ei tiedä mistä tykkää tai ei muuten vain oikein näe valoa tunnelin päässä. Tämähän on minulle ollut lähiaikoina rakas ja mielenkiintoinen aihe, kuten viimeksi kirjoitin. Palkkaisin sellaisen tyypin mielelläni kesätöihin – olen varma, että löydän jokaiselle jonkun tehtävän, missä he voivat onnistua ja voin kehua heidän onnistumisista! Eikä minullakaan ole aina mennyt varsin hyvin ja kerron mielelläni haasteistani selviytymisestä muillekin rohkaisuna.
Mutta takaisin asiaan. Jos kerran viime kesänäkin meni ihan mukavasti yhdistäen mainostoimistotyöt ja äitini hoitamisen, miksen vain jatka sillä linjalla?
Mainostoimistoyrittäjyys ei ole vielä vienyt minua mukanaan. Kaksi vuotta on nyt takana, enkä ole löytänyt vielä mieleistä työskentelytapaa enkä sopivaa asiakaskuntaa. En ole onnistunut vielä tuotteistamaan palvelujani niin, että A) asiakkaat kokisivat ne hyödylliseksi hinta-laatusuhteeltaan, B) minä kokisin ne mielekkäiksi ja kannattaviksi toteuttaa. Liiketoiminta on aina kahden kauppaa, jossa molempien osapuolien pitää olla tyytyväisiä, jotta liiketoiminta on järkevällä pohjalla. Omani ei vielä ole.
Lisäksi yksinyrittäjyys on kovin yksinäistä omaan makuuni. Olen kyllä itsenäinen toimija ja melkein toiminkin paremmin yksin kuin ryhmässä, mutta työssäni on liian paljon tietokonetta ja liian vähän ihmisiä. Olen siis periaatteessa koko ajan jalka oven välissä valmiina siirtymään muunlaiseen liiketoimintaan tai hommiin, jos sellainen tilanne tulee. Muussa tapauksessa jatkan mainostoimistopalveluiden tuotteistamisen kanssa. Kyllä yleensä joku ratkaisu asioihin löytyy, kun jaksaa vaan oikein kunnolla kaivaa ja yrittää aina uudelleen.
Voisin siis periaatteessa vaihtaa alaa koska vain. Markkinoinnin osaaminenhan on kullan arvoista, jos jossain vaiheessa alan yrittämään jotain muuta kaupallista myyntiä, esimerkiksi verkkokauppaliiketoimintaa. Hukkaan opit ei kyllä mene, se on aivan varma. Hoitoala sen puoleen ei minulle sovi – olen täysin reppana mitä tulee ihmisen anatomiaan. Kun kuulenkin sanat ”suoni” tai ”suoli”, jokaiseen suoneeni ja suoleeni alkaa sattumaan ja valahdan lattialle makaamaan sykkärällään. Varsinainen lääketieteellinen hoitaminen on siis suljettu pois kuvioista, mutta ei-lääketieteellinen hoitaminen ja avustaminen kiinnostaa kyllä kovasti.
Työni pitäisi olla siis sellaista, että näkisin nykyistä enemmän ihmisiä ja saisin palkattua pari työkaveria. Siinä pitäisi siis olla työllistämispotentiaalia. Lisäksi minun pitäisi tulla jotenkin taloudellisesti toimeen, jotta energiani ei kuluisi laskupinoista murehtimisiin, vaan voisin käyttää energian johonkin hyödyllisempään. Lisäksi työntekijöille pitäisi saada maksettua vähän fiksumpaa palkkaa, koska haluan pitää hyvät työntekijät itselläni ja tyytyväisinä – saavat sellaista palkkaa, minkä tarvitsevat elämiseensä.
Jos voittaisin nyt lotossa, niin ostaisin ihan valtavan tilan ja metsän jostain böndeltä. Rakennuttaisin mieheni kanssa sinne valtavan kartanomaisen tilan, jossa olisi iso määrä rakennuksia monenlaiseen käyttöön. Ollaan käytetty meidän saunomisajat hyödyksi ja kaikki on suunniteltu melkein eteisen seinien värejä myöten. Enää puuttuu lottovoitto, niin monta uutta työpaikkaa on luotu.
Lottovoittorahoilla tehdylle tilalle tulisi muutaman hengen yksityinen palvelutalo, johon sijoitettaisiin minun ja mieheni omat apua tarvitsevat sukulaiset ja mahdollisuuksien mukaan myös ulkopuolisia avuntarvitsijoita. En ole varsinaisesti tietoinen, kuinka monta asukasta yksityisessä palvelutalossa pitäisi ainakin olla, jotta toiminta olisi edes nollatuloksellista. Mutta koska työntekijöitä pitäisi olla ainakin pari, asukaspaikkoja on välttämätöntä olla useampi. Täytyyhän siellä riittää tekemistäkin työntekijöille.
Palvelutalon lisäksi sinne tulisi mieheni käsityö- ja autoiluharrastustilat, asuintiloja meidän muutamille ystäville (jotka työskentelevät tilalla), kievari ja elämysmatkailutilat turisteille.
Elämysmatkailutilat turisteille. Mieti nyt – isot tilat keskellä suomalaista puhdasta metsää. Vähän kotieläimiä, kuten pari vuohta ja hevosta. Emäntä (eli minä) valmistan aamulla kunnon seisovat aamiaispöydät, ennen kuin osa asukkaista eli henkilökunnasta lähtee autotalliin valmistamaan käsin puukkoja. Palvelutalossa askarrellaan päivällä ja käydään haistelemassa ulkoilmaa. Poni tuodaan rapsuteltavaksi ja sille saa syöttää porkkanoita. Turistien kanssa lähdetään aamupäivästä mustikkametsään ja illalla marjoista tehdään mehua. Illallisella on karjalanpaistia, jota kaikki halukkaat turistit ovat saaneet tulla tekemään myös.
Seuraavana päivänä lähdetään kalastamaan mato-ongilla. Kalat opetellaan perkaamaan itse ja niistä tehdään kalasoppa. Illalla lämmitetään sauna ja mennään järveen uimaan. Palvelutalon asukkaiden kanssa pidetään levyraati, missä myös turistit saavat esitellä lempikappaleitaan omista maistaan. Extreme-elämysmatkailijoille on myös mahdollisuus lähteä kokeilemaan oikeaa eräilyä opastetulla vaellusreitillä, jonne lähdetään hevosten kanssa. Vaellusreitin päässä on nimittäin oikea alkeellinen erämaja hevostarhoineen, missä turistit saavat kokeilla yöpymistä ilman mitään länsimaisia mukavuuksia, vettä tai sähköä.
Jestas sentään millainen yksityinen palvelutalo/elämysmatkailutila/kievari/museo/mainostoimisto se olisi. Siellä olisi niin paljon kaikkea kivaa käytännön puuhaa. Jokaiselle jotain. Enää lottovoitto tai kiinnostunut sijoittaja puuttuu – jos se olet sinä, niin DM! 😉
Sinua voisi kiinnostaa myös
Provikkapalkkaus on haasteellinen palkkaustapa
10.02.2020
Mielenkiintoni on herättänyt lähiaikoina Elisan / Enian tapaus, jossa puhelinmyyjät ovat käyttäneet kyseenalaisia keinoja kalliimpien liittymäpakettien myynnissä. Tämä on itselleni rakas aihe, sillä en usko ollenkaan provikkapohjaiseen työntekoon.
Kuinka voisin auttaa yksinäisiä miehiä?
12.01.2020
Olen huolissani etenkin maakuntien nuorten miesten yksinäisyydestä. Naiset ovat muuttaneet pois ja miesten itsetunto on retuperällä. Miten voin auttaa heitä?